SHAH MAT - SHAKKIPELIEN ELIITTIÄ
Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu
Kuopion Muotoiluakatemia
Keramiikka-ala
Artenomintyö
16.3.2001
Niina Saviranta
Sisällys
Kaikenlaiset älypelit ovat aina kiehtoneet minua. Olen pitänyt omaa päätäni kaikkein arvokkaimpana pääomanani, ja siksi halusin tehdä päättötyönäni jotain sellaista, mikä tuo esiin tämän puolen ihmisestä, ja mistä voisin olla itsekin ylpeä. Ei missään nimessä astiaa, niin kuin yleensä, vaan jotain erilaista, kun kerran on vielä mahdollisuus. En myöskään halunnut tehdä puhtaan ilmaisullista teosta, vaan jotain näiden kahden ääripään väliltä.
Vahvoina puolinani olen tässä koulussa pitänyt geometrian ja varsinkin avaruusgeometrian taitojani, eli kolmiulotteinen hahmotuskyky on valttini. Pidän myös kipsistä materiaalina sen tuomien skarppien muotojen myötä. Valutekniikkaa olen pitänyt jo kauan lähellä sydäntäni olevana, joten oli luontevaa valita tekniikoikseni juuri ne, jotka parhaiten hallitsen.
Minua on aina kiehtonut järkeily ja suunnitelmallisuus. En tietenkään väitä olevani mikään shakkimestari, mutta kiinnostus kaikkeen pelaamiseen, ajattelemiseen ja aivojumppaan on ollut osa minua niin kauan kuin muistan. Ja koska shakki on mielestäni pelien kuningas, halusin viimeisessä koulutyössäni tehdä kunniaa yhdelle elämäni suurista rakkauksista.
Tarkoituksenani on saada aikaan kaunis, silmää miellyttävä sisustuselementti ja koriste-esine, joka soveltuu myös pelaamiseen. En kuitenkaan aio keskittyä niinkään ergonomiaan ja nappuloiden käytännöllisyyteen kuin muotoiluun, sillä kaikkea ei voi aina yhdistää. Kun nostaa jonkin asian tärkeäksi, muut jäävät vastaavasti varjoon. (Häti-Korkeilan & Kähkösen 1985, 24) mukaan suunnittelun tuloksena valmistuva tuote ei juuri koskaan ole täydellinen, vaan pikemminkin kompromissi. Tavoitteena onkin mahdollisimman hyvä tuote.
Työlläni ei ole tilaajaa, eli ei ole mitään tiettyä yritystä tai henkilöä, jolle työni teen, vaan aion personoida kohderyhmäni muuten. Työni ei kuitenkaan ole irtonainen, sillä tiedän kohderyhmäni. Olen käyttänyt kohderyhmäni määrittelyssä apuna tohtori Martti Puohiniemen tutkimusta suomalaisten arvorakenteesta. Siinä suomalaiset jaetaan kuuteen ryhmään, joista valitsin kohderyhmäkseni itsenäiset, joita on 6% väestöstä. Myös hedonistit ovat varteenotettava ryhmä, heidän osuutensa väestöstä on 19%. Molemmissa ryhmissä on paljon korkeasti koulutettuja. Itsenäiset ovat vaihtelunhaluisia ja avoimia muutoksille. Heillä on selkeät päämäärät elämässään, ja he ottavat vastuun tekemisistään. Itsenäisille on tärkeää, että heillä on kontrolli asioista, ja elämänhallinta on muutenkin heille tärkeää. He etsivät elämässä vaihtelua ja jännitystä, mutta tietyissä rajoissa. Ryhmä on kasvava, mikä johtuu korkeasti koulutettujen lisääntyvästä määrästä.
Esimerkkihenkilöni on kuvitteellinen Iiro Itsenäinen. Hän on 30-vuotias, korkeakoulututkinnon suorittanut hyvin toimeentuleva mies, joka asuu kissansa kanssa tilavassa vuokrakaksiossa keskisuuressa kaupungissa. Hän työskentelee kotonaan, minkä vuoksi hän on sisustanut asuntonsa viihtyisäksi. Hänen esinemaailmansa ei välttämättä noudata uusimpia trendejä, vaan hänellä on oma vankkumaton maku, jonka mukaan hän hankkii tavaroita, Väreinä hän käyttää paljon mustaa ja valkoista. Hän panostaa laatuun ja kauneuteen. Vapaa-aikanaan hän harrastaa itämaisia taistelulajeja, lukemista, ja välillä hän innostuu jopa kokkaamaan eksoottisia ruokia. Hänellä on laaja ystäväpiiri, ja hän arvostaa ihmisissä sosiaalisuutta. Keskeisiä elämänarvoja hänelle ovat riippumattomuus, ennakkoluulottomuus ja oman elämän mahdollisimman täydellinen kontrollointi. Tämä henkilö ei anna muiden vaikuttaa mielipiteisiinsä, vaan on oman tiensä itsenäinen kulkija.
Peli soveltuu lahjaksi, tuliaiseksi tai koriste-esineeksi. Se ostetaan hyvällä maulla sisustettuun asuntoon sellaiselle paikalle, missä sitä ei tarvitse olla alati siirtelemässä, vaan se toimii sisustuksen osana. Lautaa ei taiteta eikä nappuloita kerätä laatikkoon. Sen voi myös saada lahjaksi erityisen merkittävänä päivänä, kuten valmistujaisissa, tupaan tuliaiseksi tai syntymäpäivälahjaksi.
Koska valitsemani valmistustapa eli muottityöskentely on vain osa pelin valmistusta, voidaankin sanoa, että kyseessä on eräänlainen uniikkitöiden sarja. Tällöin pääsen irtaantumaan sarjatyöskentelyn kaavoista, ja muotoilu ja estetiikka korostuvat työssäni. Nappulat eivät tule muotista valmiina, vaan niiden työstöä jatketaan, niihin lisätään yksityiskohtia. Työni on pieni taideteos, ja sen käyttöfunktio on vain plussaa.
Ideanani oli tehdä peli, jossa kaikki nappulat ovat samanlaisia perusmuodoltaan. Lopputulos olisi selkeä, harmoninen ja tyylikäs. Mietin sitäkin, olisiko mahdollista, että joku sotkisi nappulat keskenään, jos niissä ei olisi selkeästi tunnistettavia personointeja, mutta tulin siihen tulokseen, että shakki ei ole kiireisten ihmisten peli, ja pelatessa on keskityttävä, joten ei tuota vaikeuksia muistaa kuutta erilaista nappulaa, varsinkin, kun ne ovat kolmea eri kokoa. Personoinnin halusin tehdä mahdollisimman pienillä yksityiskohdilla ja käyttäen niin neutraaleja symboleja kuin mahdollista. Pelini ei olisi sotapeli, joten en haluaisi nappuloideni muistuttavan sotakalustoa.
En halua kiiltäviä pintoja, vaan hieman himmeämpää. Lautamateriaali saa olla kiiltävämpää, mutta keraamiset osat ovat silkkimattaa. Tämä johtuu siitä, että minulle henkilökohtaisesti kiiltävä lasite tuo mieleen jonkin halpatuontijutun, joka on laadultaan vähän niin ja näin. Silkkimatta lasite on myös mielestäni hyvä esineessä, jota käsitellään paljon, sillä siinä ei näy sormenjäljet niin helposti kuin kiiltävässä pinnassa.
En myöskään halua kliinistä musta - valkoinen -yhdistelmää, sillä se on mielestäni kylmä ja kova, vaan ennemminkin jotain hieman luonnollisempaan vivahtavaa, kenties luonnonvalkoista ja harmaaseen tai siniseen vivahtavaa hieman metallista mustaa. Lautamateriaalin valinta on myös tärkeää. Vaihtoehtoinani ovat puu ja lasi. Puu olisi perinteisempi ja toisi jo sinällään arvokkuutta. Lasi tai pleksilasi taas olisi jotain erilaista. Se mahdollistaisi läpinäkyvyydellä leikkimisen ja toisi aivan uutta, lähes futuristista otetta työskentelyyn.
Nappuloita on kolmea kokoa. Sotilaat ovat pienimpiä, ja upseereita (=kaikki muut nappulat sotilaita lukuun ottamatta) on kahta kokoa. Kuningas ja kuningatar ovat muita kookkaampia. Lauta koostuu pienistä ruuduista, jotka liitetään alustaan erilleen toisistaan. Tällöin ruudun koko on melko pieni, sillä ruutujen välimatka tuo nappuloille etäisyyttä. Jos ruudut olisivat suurempia ja erillään toisistaan, syntyisi vaikutelma, jossa nappulat vaikuttaisivat liian pieniltä peliin. Nyt ruudut ovat sen kokoisia, että suurin nappula mahtuu ruudulle joka asennossa ja pienemmille jää enemmän tilaa.
Koska nykyisyyttä ei voi ymmärtää tuntematta menneisyyttä, halusin tutustua pelin historiaan ja ymmärtää, miksi se on sellainen kuin se nykypäivänä on. Minulle on tärkeää tietää asioiden taustat ja syyt; silloin pystyn itse tekemään johtopäätöksiä ja näkemään kokonaisuuksia. Ajattelin myös mahdollisesti löytäväni joitain ideoita omaa peliäni varten.
Shakin synnystä on olemassa useita versioita ja legendoja, mutta tutkimustyöstä huolimatta mitään varmaa ei olla saatu selvitettyä. Tämä johtuu siitä, että pelistä ei ole säilynyt mitään dokumenttitietoa eikä muutakaan materiaalia, kuten pelivälineitä.
J. Kainulaisen kirjassa Shakkipelin historia (1984, 8-38) on esitetty eräs kuvitteellinen syntyhistoria, joka on mielestäni mielenkiintoinen.
Siirtykäämme ajassa taaksepäin, noin vuoteen 500 eaa. Niihin aikoihin Pohjois-Intiassa poliittinen tilanne oli vähintäänkin sekava; Alueella oli erikokoisia kuningaskuntia, jotka kävivät jatkuvasti sotaa keskenään. Voimasuhteet muuttuivat alati, kun kuningaskunnat vuoroin voittivat ja vuoroin hävisivät, mistä johtuen niiden alueiden rajat olivat jatkuvassa muutostilassa. Välillä maahantunkeutujat, kuten hunnit, rauhoittivat keskinäisen taistelun.
Armeijan muodostivat neljä aselajia: jalkaväki, ratsuväki, norsuosasto ja sotavaunusto. Teoreettisella tasolla sotataito oli hyvin kehittynyttä, mutta taistelutilanteissa sekasorron valtaan joutuminen oli hyvin tavallista. Joukot taistelivat keskenään, johto ei saanut pidettyä asioita aisoissa, ja norsut villiintyivät ja talloivat omaa ja vierasta väkeä. Tavoitteena oli joka tapauksessa vihollisen kuninkaan tuhoaminen, sillä sen seurauksena sekasorto oli lopullinen ja sota menetetty.
Luonnonilmiöt, kuten monsuunikausien sateet, toivat taukoja taisteluihin. Näinä aikoina sotajoukot elivät leireissä. Pitkät toimettomat ajat saivat sotilaat ja johdon kehittelemään tekemistä, ja mikä olisi ollut oivallisempaa kuin pelien pelaaminen. Intiaa pidetäänkin kaikkien pelien kehtona. Ei tiedetä tarkkaan, millaisia pelejä leireissä pelattiin, mutta nappulapelit olivat suosittuja, kuten myös erilaiset arvanheittoa sisältävät pelit.
Päällystöä askarruttivat hiljaisina aikoina taktiset ongelmat, mutta aikaa riitti kuitenkin myös peleille. Ikivanhalla ashtapada-laudalla pelatut pelit keksittiinkin muuntaa sotilaallisiksi, ja tarkastella erilaisia taistelutilanteita taktisessa valossa. Siitä edelleen keksittiin kokeilla neljän eri aselajin toimintaa laudalla. Syntyi uusi nerokas peli, jossa yhdistyivät mielikuvitus ja looginen tapa ajatella. Arvan heittäminen jäi pois, sillä sitä ei enää pidetty mielekkäänä.
Tässä niin sanotussa alkushakissa kuvastuu varhaisintialaisen armeijan toiminta. Jalkaväkeä oli määrällisesti eniten, ja sotilaan aseena oli miekka, jonka käyttö oli sujuvinta viistoasennossa. Tästä muotoutui sotilaan siirto suoraan eteen ja lyöminen viistoon. Esiupseerin tuli pysytellä kuninkaan tuntumassa, ja se liikkui ja löi vain oman ruutunsa viistoruutuun. Norsu oli tehokas taktinen väline, joka kantoi selässään ajajan lisäksi paria jousiampujaa. Norsun liikkuminen taistelussa tapahtui viistoon, sillä jousiampujat eivät voineet toimia suoraan eteen, jossa norsun pää ja ajaja olivat tiellä. Pelilaudalla norsu liikkui ja löi oman viistoruutunsa yli seuraavaan viistoruutuun. Ratsu oli epävarma sotaväline, koska Intian ilmastoon sopivia hevosia oli vähän. Ratsastajan aseena oli pistokeihäs tai nuija. Laudalla ratsun siirron oletetaan olevan laina maagisista temppelipeleistä. Sotavaunut olivat lyhytaikainen väline hinduarmeijassa, ja niitä käytettiin varsin vähän. Pelilaudalla se liikkui nykyiseen tapaan vaaka- ja pystyriveillä. Joillain alueilla nappulan tilalla oli laiva.
Tällä teorialla ei ole muuta varsinaista perustelua kuin se, että se selittää alkushakin idean yhteydet varhaisintialaisen neljän aselajin armeijaan, jota kutsutaan myös tshaturangaksi. Tämä on vakiintunut shakkipelin nimeksi Intiassa.
Shakin kulkeutuminen Eurooppaan tapahtui persialaisten ja arabien välityksellä. Arabit omaksuivat shakin alkumuodon, ja se muotoutui pikku hiljaa. Ruudukko pysyi edelleen yksivärisenä. Nappuloita alettiin muotoilla yksinkertaisiksi silinterimäisiksi kappaleiksi, koska uskonto kielsi ihmis- ja eläinaiheet. Nappuloiden nimet arabialaistuivat "kuulemalainoina", eli ne muotoutuivat sen mukaan, miltä alkuperäinen nimi kuulosti. Esimerkiksi sotavaunun alkuperäinen merkitys ei enää ollut arabien tiedossa, vaan he omaksuivat persialaisilta nimityksen rokh, jonka niminen satulintu esiintyy Tuhannen ja yhden yön taruissa. Nappula oli kaksihaarainen, mikä symboloi linnun siipiä.
Shakki saapui Eurooppaan noin vuonna 1100. Espanjassa vallitsi osin maurilais-arabialainen kulttuuri, jolloin arabit toivat shakin maahan. Toinen valtaväylä, jota pitkin shakki tuli Eurooppaan, oli Sisilia ja Italian niemimaa. Shakki pesiytyi maanosaamme, mutta arabialainen shakkitaito ei seurannut mukana. Peliä kohtaan esiintyi kirkon taholta ennakkoluuloja ja kieltoja.
Keskiajalla lauta oli vakiintunut kaksiväriseksi, yleisimmät värit olivat musta ja punainen, ja nappulataide alkoi kukoistaa. Shakkikirjallisuutta alkoi olla, ja peli levisi pikku hiljaa hoveista myös alempiin yhteiskuntaluokkiin. Visiiri vaihtui kuningattareksi kuninkaan rinnalle, ja arabishakin rokh muotoutui torniksi monen mutkan kautta. Arabilähetti oli muotoilultaan kaksihaarainen, mikä oli jäännettä norsun hampaista. Tästä johtuen sille syntyi useita eri nimityksiä, kuten narri tai sarvipää. Saksalaisissa teksteissä esiintyy nimitys Läufer, josta on käännetty suomalainen termi lähetti. Englannissa lähetti on bishop, piispa, mikä johtuu oletettavasti nappulan kaksihaaraisesta muodosta, joka tuo mieleen piispan hiipan.
Keskiajan pelitaito jäi kauas arabialaisten tasosta, koska kehityksen edellytyksiä ei ollut, ja tieteellinen tiedontaso puuttui. Joka tapauksessa keskiajalla shakki juurtui eurooppalaiseen kulttuuriin.
1400-luvun loppupuolella lähetti sai nykyisen viistosiirtonsa, ja kuningatar vapautui kuninkaan läheisyydestä. Sen siirroksi vakiintui lähetin ja tornin yhdistelmä, sekä vaaka-, pysty- sekä viistorivit.
Vuoteen 1530 mennessä vanha arabisiirtoinen shakki oli käytännössä kadonnut, ja nykyisen kaltainen peli vakiinnutti asemansa. Tämän jälkeen peli on kokenut vain pieniä muutoksia, kuten tornituksen lisääminen, laudan asennon vakiintuminen ja pattiaseman katsominen tasapeliksi. (Kainulainen 1984, 8-38)
Shakin historia on pitkä ja monimutkainen. Pyrinkin siis vain hieman valaisemaan syntyä ja kehitystä, enkä katso tarpeelliseksi jatkaa yksityiskohtaisilla selityksillä siirroista (LIITE 2), mestareista ja otteluista.
Shakki on kurinalainen, strategian ja keskittymiskyvyn peli. Sitä leimaavat monet tarkat säännöt, jotka koskevat yksityiskohtaisesti niin itse pelitapahtumaa laudalla kuin pelaajien käyttäytymistäkin. Siirtojen suorittamisesta on tarkat ohjeet, ja pelilaudalla kaiken on oltava tarkasti kontrolloitua ja sääntöjen mukaista. Vastapelaajat kättelevät toisensa, ja pyrkivät muutenkin pitämään yllä pelille luonteenomaista, arvokasta henkeä.
Kaikenlainen vastustajan häirintä on kielletty; vastapelaajaa ei saa solvata eikä hänen siirtojaan kommentoida. Peli on suorastaan kliininen tapahtuma, jossa tunteenpurkaukset eivät ole millään muotoa sallittuja. Siitä huolimatta peli vaatii taitajaltaan runsaasti mielikuvitusta ja ennakointikykyä (Grunfeld 1976, 63).
Miksi tehdä keraaminen shakkipeli?", saattaa joku kysyä. Kartoitin shakkipelivalikoimaa, ja tulin siihen tulokseen, että suurin osa markkinoilla olevista peleistä on valmistettu joko puusta tai muovista, mikä onkin hyvä ratkaisu. Molemmat materiaalit ovat kestäviä ja helppoja pitää puhtaana. Muodoiltaan nappulat ovat pääosin joko ns. tavallisia pyörähdyskappalenappuloita tai jonkin aiheisia, sotaisia figuureja kuten intiaaniheimoja tai Yhdysvaltojen sisällissodan sankareita. Joitakin ei-esittäviä nappuloitakin löysin, ja ne olivat mielestäni kiehtovia. Figuurit hylkäsin jo alkuvaiheessa, sillä niitä tuntui olevan joka aiheesta, enkä halunnut omasta pelistäni mitään esittävää.
Tahdoin omaan peliin jotain sellaista arvokkuutta ja selkeyttä, joita ei puulla ja varsinkaan muovilla mielestäni ole. Koska pelini tavoite numero yksi ei ole ergonomisuus ja käytännöllisyys, vaan työskentely painottuu enemmänkin muotoiluun ja estetiikkaan, en pidä tarpeellisena sitä, että tässä työssä minun tulisi keskittyä mihinkään muuhun kuin luomaan jotain, mikä on kaunista katsella. Tietenkin pelin käyttöfunktio on plussaa, sillä tarkoitus on kuitenkin tehdä peli, jota voi pelata. En siis kiinnitä huomiota nappuloiden mahdolliseen kaatumisesta johtuvaan vahingoittumiseen tai siihen, millaista ääntä ne pitävät liikuteltaessa. Tahdon luoda pelin, jolla on shakille luonteenomaista arvokkuutta.
Tavoitteenani oli vapauttaa nappulat esittävän muodon alta. Kautta aikojen, islamilaisia vaikutteita lukuun ottamatta, nappulat ovat esittäneet jotain konkreettista: hevosta, kuningasta ja niin edelleen. Koska shakki on kuitenkin ennen muuta strategia- ja järkeilypeli, ei mielestäni ole tarpeellista muistuttaa pelin varsin sotaisasta alkuperästä. En toki tarkoita, että se pitäisi unohtaa, mutta sen korostaminen nappuloiden muotoilussa on mielestäni tarpeetonta. Tavoitteenani onkin luoda jonkinlainen "pasifistinen shakki".
Kuten islamilaisessa taiteessa, tahdoin omien shakkinappuloideni olevan ei-esittäviä. En tahtonut sitoa niitä mihinkään varsinaiseen kontekstiin, vaan päätin antaa ideoiden tulvia, ja etsiä muotoja geometriasta. Erityisesti kolmiomuodot ovat aina kiehtoneet minua, joten oli hyvin luontevaa aloittaa luonnostelu geometrian perusmuodoista. Huomasin pian, että luonnokseni keskittyivät kartioihin, mikä ei ollut minulle mitenkään tavatonta. Mietin erilaisia kartioiden mittasuhteita, korkeutta ja leveyttä, ja päädyin melko kapeaan muotoon. Jossain vaiheessa irrottauduin pyörähdyskappale -teemasta ja aloin piirrellä neliö- ja kolmiokantaisia kartioita. Eniten näistä minua kiehtoi kolmiokantainen, jota aloin työstää. Kokeilin erilaisia kaaria ja niiden suuntia, ja päädyin lopulta muotoon, jossa sama tasakylkisen kolmion teema toistuu. Prosessin edetessä huomasin, että luonnoksista nousivat joka vaiheessa mielestäni parhaiksi sellaiset, joissa oli tavalla tai toisella sellaisia elementtejä, joita olin käyttänyt omissa töissäni jo aiemminkin.
Olin jo alkuvaiheessa suunnitellut tekeväni työn valamalla, koska tekniikka on minulle luonteva. Kun muoto oli suunniteltu, oli selvää, että tällaisen epäsymmetrisen, ei-pyörähdyskappaleen ainoa mahdollinen ja järkevä valmistustapa on valu.
Seuraavilla sivuilla on luonnoksia nappuloista.
Kun suunnittelin nappuloideni personointeja, minulle oli selvää, että tekisin sen mahdollisimman pieniä yksityiskohtia käyttäen. Tarkoitukseni ei siis ollut saada nappuloita näyttämään miltään konkreettiselta, vaan ainoa päämääräni oli alun perin erottaa nappulat toisistaan.
Suunnittelin lisääväni nappuloihin jotain muuta materiaalia saadakseni niistä jännittävämpiä, ja puu vaikutti hyvältä vaihtoehdolta, koska se on perinteinen nappulamateriaali. Myös metalli on minusta materiaalina kiehtova, varsinkin pyöreinä muotoina; muistan lapsena pelanneeni kuulapelejä metallisilla kuulilla. Metalli syrjäytti puun, ja syntyikin idea personoida nappuloita metallikuulien avulla. Aluksi suunnittelin laittavani kaikkiin upseereihin kuulia, mutta tulin siihen tulokseen, että silloin saattaisi mennä liikaa aikaa ja energiaa kuulien laskemiseen, ja nappulat menisivät ehkä sekaisin. Aloin pohtia, millä muilla keinoilla voisin symboloida nappuloiden välisiä voimasuhteita. En halunnut puuttua muotoon enää, joten kaikenlaiset rei'itykset ja loveukset karsiutuivat pois. Värejäkään ei voinut juuri varioida, enkä olisi halunnutkaan nappuloistani mitään sirkusta.
Päätin palata askelen taaksepäin ja tarkastella, miten muissa peleissä valtaa on symboloitu. Tuloksena voidaan sanoa, että pääosin nappuloiden voimasuhteet ovat suoraan verrannollisia niiden kokoon; mitä suurempi on nappula arvo, sitä kookkaampi se on. Tämän olin jo huomioinut omissa nappuloissani, joten siitä ei ollut apua. Tartuin seuraavaan asiaan, joka löytyy lähes jokaisesta shakkipelistä, eli kuninkaan ja kuningattaren kruunuihin. Vaikka varsinaisesti en tahtonutkaan mitään tunnistettavia symboleja nappuloihini, on kruunun materiaali, kulta, kuitenkin yleisesti mielletty vaurauden ja arvokkuuden merkiksi. Siispä päätin käyttää kultaa kuninkaassa ja kuningattaressa. Sotilaat olisivat alkuperäisen suunnitelman mukaan koristeettomia, ja ne erottaisi myös upseereita pienemmästä koosta. Torni olisi koristeeton, kuten olin suunnitellutkin. Hevoselle tulisi yksi metallikuula ikään kuin turpaa symboloimaan. Lähetti, joka myös piispana tunnetaan, saisi arvoisensa symbolin, kultaisen ristin. Kuningas ja kuningatar saisivat kultaisen "kruunun" lisäksi eri kokoiset metallikuulat erottamaan muuten samanlaiset nappulat toisistaan. Samalla kuulat tekisivät niistä inhimillisempiä, sillä kuula tuo mieleen pään muodon.
Aloitin konkreettisen työskentelyn luonnostelemalla savea. Kun olin saanut mieleiseni muodon valmiiksi, aloitin mallien veistämisen kipsistä. Mielestäni ei ollut tarpeellista piirtää mitään varsinaisia piirustuksia kappaleista, sillä työ on kuitenkin siinä määrin ilmaisullinen, eikä kukaan tee ns. taideteoksista piirustuksia millimetripaperille. Kun mallit olivat valmiit, käsittelin ne sellakalla, jonka jälkeen soopasin ne.
Päädyin muottien lukumäärässä kuuteentoista, sillä se oli mielestäni sopiva määrä. Enemmän muotteja olisi teettänyt lisää työtä, jonka vaatimaa aikaa ei olisi saanut kiinni valuvaiheessa, koska kyseessä on kuitenkin varsin pieni sarja. Yhdellä laudalla nappuloita on 32, 16 kumpaakin väriä. Tällä muottisarjalla saisin valettua yhdenväriset nappulat. Muotit ovat kaksiosaiset, toinen puoli muodostaa etu- ja toinen takaosan. Muoto on suhteellisen päästävä, joten useampiosaisten muottien valmistaminen olisi ollut turhaa. Valu tapahtuu avovaluna, joten nappulat jäävät ontoiksi ja niiden pohjassa on reikä. Tämä mahdollistaa seinämän paksuuden varioinnin.
Aloitin valamisen luuposliinimassakoe-erällä, jonka ohjeen sain Teija Oikkosen päättötyöstä. Valitsin posliinin, koska ajattelin sen olevan kauniin valkoinen ja työhöni sopiva. Massa oli kuitenkin liian paksua, eikä sitä voinut tyhjentää muoteista kaatamalla. Lisäksi massa tarttui muoteihin kiinni ja halkeili. Arvelin vesipitoisuuden olevan liian korkea ja Dispexiä olevan liian vähän, joten jätin massan kuivumaan, ja ajattelin valmistaa lisää massaa koe-erän lisäksi, kun minulle selvisi, että luutuhka oli loppunut. Pyysin tilaamaan lisää. Sillä aikaa päätin valmistaa koe-erän kivitavaramassaa nähdäkseni, ovatko muotit edes käyttökelpoisia, vai voisiko osa ongelmista johtua niistä. Valu onnistui, ja poltostakin koepalat tulivat ehjinä ulos.
Keskustelin asiasta ohjaavan opettajan kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että jos posliinimassa tuottaa ongelmia, ja kivitavaramassa toimii halutulla tavalla, voin halutessani vaihtaa massaa. Aikaa oli rajoitetusti, sillä en halunnut työn valmistumisen viivästyvän materiaalivajauksen vuoksi. Tein muutamia lasitekokeita, joissa selvitin, olisiko mahdollista saada aikaan lyhyessä ajassa kaunis silkkimatta lasite, joka olisi valkoisempi kuin kivitavaramassa. Kokeen tuloksena oli lasite, joka oli mielestäni kaunis, ehkäpä kauniimpi kuin posliinille tekemäni lasite. Päätin vaihtaa massaa.
Käyttämäni kivitavaravalumassan resepti
7,5 Pallosavi Hyplas 64 45 Kaoliini Grolleg 12,5 Maasälpä 200 M 35 Kvartsi 0,13-0,15 Dispex 38 Vesi
Kivitavaramassa toimi haluamallani tavalla. Säädin litrapainoksi 1790g ja juoksuajaksi 2,5 minuuttia. Massa sai mielestäni olla vähävetistä, sillä silloin kuivumiskutistuma olisi pienempi. Itse valutapahtuma oli nopeatempoinen. Koska muotteja oli16, ja valettavat esineet pieniä, oli valulla kiire. Valoin ensin pienimmät nappulat ja seuraavat kokojärjestyksessä. Kun isoimmat muotit oli täytetty, sai aloittaa jo pienimpien tyhjentämisen. Paksuutta seinämälle oli ehtinyt muodostua kolmisen milliä, joka on riittävä niin pienille esineille. Koska muottien tyhjentäminen on hitaampaa kuin täyttö, suuremmat nappulat saivat olla kauemmin muoteissaan, ja niistä tuli paksumpia. Hyvä niin, sillä ne tarvitsivatkin paksumman seinämän pysyäkseen koossa. Tyhjennyksen jälkeen nappulat kuivuivat muoteissa puolisen tuntia, jonka jälkeen otin ne ulos ja valoin uudelleen.
Viimeistelin nappulat leikkaamalla valuaukon muodostaman ylimääräisen osan pois. Tämän jälkeen tasoitin saumat pienellä siklillä, ja hioin nappuloiden pohjat tasaisiksi veden avulla pöytää vasten. Lopuksi pyyhin nappuloiden pinnat pehmeällä sienellä. Kuivatin nappulat pystyasennossa muovin alla, jotta ne kuivuisivat tarpeeksi hitaasti ja tasaisesti, eivätkä halkeilisi kuivuessaan.
Kun olin valmistanut joitain nappuloita, alkoi minulle hahmottua, minkä kokoisia laudan ruutupalojen tulisi olla. Valmistin palat valamalla suuren levyn, josta oli helppo leikata oikean kokoisia paloja. Kuivatin neliöt levyjen välissä, jotta ne eivät vääntyisi, ja viimeistelin ne hiomalla niiden pohjat tasaisiksi veden avulla.
Raakapoltin nappulat ja ruutupalat normaalisti 900 C:ssa. Pinosin ruutupalat päällekkäin, ja laitoin kaikki nappulat pystyasentoon, sillä halusin, että se eivät vääntyisi poltossa. Lisäksi valitsin suorimmat uunilevyt.
Halusin saada nappuloihini hillityn silkkimattapinnan, koska se toisi niille haluamaani arvokkuutta. Sopivan lasitteen löysin Wolf E. Matthesin kirjasta Keramische Glasuren, sivulta 241. Käytin kalisälpänä FFF:ää. Lasite oli kauniin valkoinen, mutta ei kuitenkaan liikaa. En halunnut steriiliä sairaalavalkoista, vaan ennemminkin jotain pehmeähköä luonnonvalkoiseen vivahtavaa. Lasitteesta tuli huokua jonkin verran lämpöä. Mustan lasitteen halusin olevan myöskin silkkimatta.
Resepti SK 6a/8
64,5 Kalimaasälpä 23,1 Bariumkarbonaatti 9,3 Sinkkioksidi 3,1 Magnesiitti
Poltin 1240 C:ssa, haudutus 10 min.
Kun kokeilin lasitetta pystypinnalle, ei tulos ollut enää niin hyvä; lasite valui ja säröili. Koska se kuitenkin oli toiminut koepalalla (LIITE 1), päätin jatkaa sen kokeilemista. Tein koepalat, joissa vähensin sinkin määrää ja lisäsin zirkoniumoksidia. Tällä koetin saada mahdollisimman säröilemättömän ja valumattoman tuloksen. Lisäksi ohensin lasitusta. Poltin palat sekä 1240 C:ssa että 1250 C:ssa. Korkeammassa poltossa lasitteet säröilivät, kun niitä oli paksulti, tosin zirkoniumin lisäys poisti säröilyä jonkin verran. Matalammassa poltossa kaikki lasitteet olivat onnistuneita, josta päättelin, että säröily johtui liian paksusta lasitteesta. Lasite ei myöskään valunut enää. Lopulliseksi lasitteekseni valitsin reseptin, jossa perusohjeeseen on lisätty 4% zirkoniumoksidia. Se oli mielestäni kaunein.
Mustan lasitteen valmistin samasta lasitepohjasta. Se ei tarvinnut zirkoniumin lisäystä. Värjäsin lasitteen seuraavasti:
Kobolttioksidi 1% Kromioksidi 1% Mangaanioksidi 1% Punainen rautaoksidi 7%
Musta lasitus oli valkoisen tavoin paksuna valuva, mutta säröilyä siinä ei esiintynyt. Kokeilin ohuempia lasituskerroksia, ja totesin, että valumista ei tapahtunut enää. Väri oli juuri toivomani, eli hieman lyijynvärinen ja metallinen, mutta ei kuitenkaan liian kiiltävä.
Lasitin nappulat kastamalla. Nappulan pohjassa olevaan aukkoon sai mahtumaan sormen, joten oli kätevää pitää nappulaa yhdessä sormessa ja kastaa se. Näin siihen ei jäänyt sormenjälkiä. Koska nappulat olivat pieniä, oli kastaminen mielestäni paras lasitustapa. Ruiskuttamalla olisin joutunut viimeistelemään nappuloiden alareunoja, ja niihin olisi voinut jäädä jälkiä.
Lasitin myös ruutupalat kastamalla. Jos olisin ruiskuttanut ne, olisin joutunut viimeistelemään alareunat. Kastamalla ruutuihin jäi sormenjäljet reunoihin, mutta ne olivat melko huomaamattomat, ja ne voi korjata siveltimellä.
Käytin kuninkaan, kuningattaren ja lähetin personointiin englantilaista kiiltokultaa. Maalasin ohuella siveltimellä lasitetulle pinnalle. Lähetillä on kolme ristiä, yksi jokaisella sivulla nappulan yläosassa. Kuningas ja kuningatar saivat "kruununsa", kun maalasin niiden yläosat noin puolen sentin matkalta kultaisiksi. Koepalojen perusteella osasin tehdä lysteripinnasta mieleiseni; en tahtonut aivan monotonisen tasaista pintaa, vaan hieman vaihtelevampaa. Sellaisen sai, kun levitti lysteriä hieman paksummalti joihinkin kohtiin. Tuloksena oli hieman laikukas, antiikkisen kaltainen pinta. Poltin lysterin 900C:ssa.
Käytin nappuloissani pieniä kuulalaakerin kuulia, koska ne ovat täysin pyöreitä. Vaihtoehtoina olivat myös helmet ja spraymaalipurkkien kuulat, mutta helmissä on reikä keskellä, ja maalipurkkien kuulat eivät ole kaikki pyöreitä. Laakerin
Kuulia oli myös mahdollista saada eri kokoisina, joten ne osoittautuivat parhaiksi. Käytin kahta eri kuulakokoa. Kuulat olivat käytettyjä, joten ensin ne piti puhdistaa rasvasta asetonilla, jotta liima tarttuisi niihin hyvin. Käytin kuulien liimaamiseen pikaliimaa, joka soveltuu keramiikan, lasin ja metallin liimaamiseen. Koska se ei ole vesipohjainen, pystyin vahvistamaan liimauksen myöhemmin vesiohenteisella, elastisemmalla liimalla. Näin kuulien kiinnitys on varmempi. Molemmat liimat kuivuivat läpinäkyviksi ja huomaamattomiksi.
Liimasin nappuloiden pohjiin ohutta samettitarraa, jonka tarkoituksena on sekä viimeistellä nappulan pohja siistiksi, että toimia äänieristeenä ja pehmusteena nappulan ja laudan välissä. Kiinnitin tarran liimalla, koska halusin sen pysyvän varmasti paikoillaan. Väriksi valitsin viininpunaisen. Tarra ei varsinaisesti näy, kun nappulat ovat laudalla, joten sen värin ei välttämättä tarvitse olla sama kuin nappulan. Viininpunainen sametti tuo mieleen jotain kuninkaallista, kallista ja arvokasta, joten se oli mielestäni osuva valinta. Se sointuu kauniisti laudan väriin, ja on pienenä reliktinä shakin alkuperäisestä väriyhdistelmästä, musta-punaisesta.
Tulin siihen tulokseen, että puu olisi paras lautamateriaali. Alussa suunnittelemani lasi alkoi työskentelyn edetessä tuntua koko ajan vieraammalta, ja lopulta päädyin siihen tulokseen, että läpinäkyvä materiaali ei välttämättä olisi arvokkaan oloinen. Se saattaisi viedä huomion nappuloilta, jotka kuitenkin ovat työssäni pääosassa. Epätavallinen lautamateriaali yhdistettynä epätavalliseen nappulamuotoon olisi liian sekava kokonaisuus.
Puu tuo pelille tiettyä arvokkuutta ja ehkäpä myös ripauksen perinteitä. Mietin värivaihtoehtoja, ja päädyin melko tummaan sekä hieman punertavaan, sillä vaalea tai muuten erikoisen värinen lauta veisi huomiota nappuloilta. Tumma ja punertava väri ei ole hyökkäävä, vaan pysyttelee lämpöisenä taka-alalla. Valitsin materiaalikseni massiivikoivun, sillä se tuntui mukavan tukevalta. Hioin levyn huolellisesti ja petsasin sen pähkinänruskean ja mahongin väriseksi. Kun olin hionut levyn uudelleen, lakkasin sen ohuelti puolihimmeällä lakalla. Tuloksena oli melko tumma, hieman punertava pinta, joka ei ollut liian kiiltävä, vaan mielestäni juuri sopiva "taistelutanner". Siitä huokuu tiettyä arvokkuutta ja kuitenkin se pysyy vain taustalla, varsinaisen pelin pohjana ja näyttämönä.
Viimeistelin mustien ruutujen alareunat mustalla matalan polton värillä, sillä niissä oli ohut valkea raita. Tämä ei varsinaisesti vaikuttanut ulkonäköön, sillä laudan päällä ruutujen alaosat eivät näy. Halusin kuitenkin viimeistellä kaiken mahdollisen, ja lopputulos olikin hyvä. Eroa ei oikeastaan huomaa muuten kuin että kokonaisvaikutelma on siistimpi.
Kokosin laudan liimaamalla ruutupalat levyn päälle vesiohenteisella, elastisella liimalla. Koska puun suunta näkyy laudassa, halusin asetella ruudut niin, että pelatessa puun syyt kulkisivat pelaajien välillä. Tämä oli muistettava, sillä laudan asennolla on merkitystä; valkoinen ruutu on alanurkassa oikealla. Mielessäni kävi myös asetella ruudut 45 asteen kulmassa lautaan nähden, mutta luovuin tästä ajatuksesta, koska kokeiltuani sitä se vaikutti levottomalta.
Reunoihin jätin "marginaalit" tuomaan tilaa, sillä en halunnut ruutujen olevan tiheässä ja ahtaasti. Mielestäni se olisi pilannut laudan tunnelman, jossa tila ja avaruus ovat oleellisia. Myös ruutujen väliin jäi tilaa, kuten oli alun perin suunnitellutkin. Puun väri näkyy ruutujen välistä, ja se tekee vaikutelmasta yhtenäisen ja kokonaisen. Lopputulos on hillityn rauhallinen ja oikealla tavalla arvokas.
6.1. Muoto, väri ja kokonaisuus
Muoto on mielestäni onnistunut ja kaunis. Se ei ole täysin symmetrinen, mikä tuo siihen mielenkiintoisuutta. Sama kolmioteema toistuu sekä sivuprofiileissa että pohjassa, ja erilaiset kaarevat muodot tuovat sopivasti jännitettä. Muoto on epäsymmetrisyydestään huolimatta tasapainoisen näköinen, ja myös sen painopiste on tarpeeksi alhaalla pitääkseen nappulan tukevasti pystyssä.
Pituus- leveyssuhteeseen olen tyytyväinen. Kapeammat nappulat olisivat olleet liian epästabiileja, kun taas paksummat muodot olisivat vaikuttaneet raskailta. Alareunassa oleva pieni kavennus keventää vaikutelmaa. Muodon tekee himan pehmeämmäksi se, että kaikki terävät reunat on pyöristetty hieman. Olen mielestäni löytänyt sopusuhtaisen muodon, joka ei kuitenkaan ole tasapaksu ja tylsä.
Onnistuin löytämään haluamani lasitteet, mistä olen tyytyväinen. Pitäydyin alkuperäisen suunnitelmani mukaan perinteisessä mustassa ja valkoisessa enkä alkanut varioimaan sitä. En halunnut tehdä pelistäni "liian erikoista". Jos olisin valinnut jotkut muut värit ja yhdistänyt niihin nappuloideni muodon, olisi lopputulos ollut sekava, eikä sitä olisi välttämättä mieltänyt edes shakiksi. Mielestäni oli tärkeää, että ihminen, joka näkee pelini ensi kertaa, ymmärtää heti sen olevan shakki. Koska muoto on uusi ja epätavallinen, on värien oltava melko konservatiivisia. Ittenin (1970) mukaan musta ja valkoinen on selkeä yhdistelmä, sillä se ei "hypi silmille". Pikemminkin se tuo harmoniaa. Tumma ja vaalea, toistensa vastakohdat, täydentävät toisiaan. (Itten 1970, 37-40)
Musta lasite on suunnitelmieni mukainen, hieman metallinen ja harmaaseen vivahtava. Kiiltoa siinnä on juuri sopivasti, ja pinnassa on pientä elävyyttä. Tämä on mielestäni paljon kiinnostavampi pinta kuin tasainen kokomusta olisi ollut. Kiiltoa on kuitenkin sen verran, että valo heijastuu kauniisti nappulan pinnalta ja tuo esiin siinnä olevia kaarevia muotoja.
Valkoinen ei ole aivan valkoinen, vaan hieman luonnonvalkoiseen vivahtava, mikä tuo lasitteeseen lämpöä. Siinä ei kuitenkaan ole liikaa muita sävyjä, joten väri ei ole likaisen näköinen. Pinta ei ole kylmän kliininen. Valkoisessa on samanlaista pientä kidettä kuin mustassa, ja se elävöittää lasitetta. Lasitteen pinta on mustan tavoin himmeähkö, silkkimatta. Myös sen pinnasta valo heijastuu hillitysti ja kauniisti.
Myös laudan värit ovat onnistuneita. Sekoittamani mahonki - pähkinänruskea petsi teki mattalakan kanssa puun pinnasta jalopuumaisen ja arvokkaan. Punertava väri sopii mustan ja valkoisen kanssa, ja kun samaa sävyä on vielä nappuloiden pohjissa oleva samettitarra, on lopputulos yhtenäinen, eikä mikään kohta pelissä riitele jonkin toisen kanssa.
Kun nappulat asettelee laudalle, niiden välimatkat ovat sopivat. Jos ruudut olisivat kiinni toisissaan, olisi vaikutelma ahdas, kun taas suuremmat ruudut veisivät nappulat liian kauaksi toisistaan, jolloin ruudukkoa olisi vaikea hahmottaa. Nyt pelaaja pystyy heti hahmottamaan laudan ja nappuloiden liikkeet sen päällä.
Ruutujen sijoittaminen laudan päälle oli mielestäni hyvä idea. Tavallisesti shakkilaudat ovat lähes kaksiulotteisia, eli ruudukko on vain piirretty niihin. Nyt myös lauta sai kolmannen ulottuvuuden.
Lopputuloksena on shakkipeli, joka näyttää hyvältä. Se on suhteellisen kookas, eli ei mikään helposti sijoitettava taskuversio. Se vaatii sijoituspaikakseen tilavan ja avaran ympäristön, jossa se parhaiten pääsee oikeuksiinsa. Sitä ei saa kätkeä värien ja tavaroiden sekamelskaan, vaan se vaatii ympärilleen tilaa. Värit sen sijaan ovat melko helpot; musta ja valkoinen sopivat ympäristöön kuin ympäristöön. Parhaimmillaan peli on, kun se saa olla tilan kaunistuksena paikassa, jossa sitä ei tarvitse turhaan siirrellä tai peittää. Tällainen esine laitetaan kunniapaikalle, josta se näkyy. Se on osa sisustusta, ja lisäksi sitä voi käyttää.
Iiro Itsenäinen hankkii tämän pelin olohuoneeseensa ja sijoittaa sen ikkunan alla olevalle mustalle puupöydälle. Sitä ympäröivät kookkaat viherkasvit, ja pelin voi huomata heti kun astuu huoneeseen. Iiro pelaa shakkia ystäviensä kanssa sunnuntai-iltapäivisin, ja kun peli jää kesken, nappulat jätetään laudalle odottamaan seuraavaa kertaa.
Joitakin asioita olisin ehkä tehnyt toisin, jos aikaa olisi ollut enemmän kuin nyt. Luulen, että tekijä itse löytää työstään aina jotain korjattavaa, vaikka se muiden mielestä olisikin jo valmis. Koska tuotesuunnittelun tulos on kuitenkin lähes aina jonkin asteen kompromissi, on pelini mielestäni kuitenkin onnistunut, eivätkä esittämäni parannusehdotukset tarkoita, että työssäni olisi jotain vikaa. Se on mielestäni tavoitteiden mukainen, vaikkakin siitä voisi pienillä parannuksilla tehdä vieläkin paremman.
Nappulan muotoon olen tyytyväinen, mutta sen lasittaminen on hieman hankalaa. Koska nappulat ovat pieniä, kiinnitetään jokaiseen yksityiskohtaan huomiota. Aivan alareunaan asti lasitetta en voinut laittaa, ettei se valuisi uunilevylle. Tästä syystä nappulan alareunaan jää kapea lasittamaton raita, joka mustissa nappuloissa kiinnittää huomion. Ongelmaa voisi yrittää korjata kehittämällä lasitteesta varmasti valumattoman. Tässä työssä laitoin raitaan matalan polton väriä, eikä se enää häiritse kuin todella lähietäisyyden tarkastelussa.
Ruutupalat eivät ole kaikki aivan suoria. En antanut sen kuitenkaan häiritä, koska lauta oli minulle hieman enemmän sivuprojekti, sillä keskityin ensisijaisesti nappuloihin. Tulevaisuudessa ruutupalat on kuivattava painavampien levyjen alla, jotta ne eivät väänny.
Metallikuulien kiinnitystä aion pohtia edelleen. Nyt ne on kiinnitetty kahdella liimalla, ja ne pysyvät kiinni normaalissa käsittelyssä. Jos nappuloita kuitenkin kaataa tai muuten käsittelee kovakouraisesti, lähtevät kuulat irti. Tämä ei varsinaisesti haittaa, jos peliä käyttää siihen, mihin olen sen tarkoittanut, eli sääntöjenmukaiseen, rauhalliseen ja kohteliaaseen shakin pelaamiseen. Tulevaisuudessa aion kuitenkin raakapolton jälkeen viilata tai muuten hioa kuulalle pienen syvennyksen nappulan etuosaan, jolloin liimalle on enemmän tarttumapinta-alaa, ja se pysyy varmemmin kiinni.
6.3. Mietteitä päättötyöprosessista
Olen aina pitänyt itsenäisestä työskentelystä, joten tämä projekti oli minulle mieluinen ja mukava. Sain itse suunnitella aikatauluni ja asettaa tavoitteeni, ja kun lopulta totesin suunnitelmien toteutuneen ja aikataulun pitäneen, voin olla ylpeä tekosistani. Joka kerta, kun saa valmiiksi jotain, mihin on itse tyytyväinen, toivoo tietysti sen miellyttävän myös muita. Näin ei kuitenkaan aina käy, ja siihen on totuttava. Pääasia kuitenkin on, että voi olla itse ylpeä kättensä jäljestä ja sanoa rinta kaarella: "Tämän tein minä."
Kuvat tekijän ellei toisin mainita
| Kuva 1. | Kirjasta Games to play. (Bell 1988, 35) |
| Kuva 2. | Kirjasta Shakkipelin historia. (Kainulainen 1984, 8) |
| Kuva 3. | Kirjasta Suuri pelikirja. (Botermans, Burrett, van Delft, van Splunteren 1990, 128) |
| Kuva 4. | Kirjasta Pelien kirja. (Grunfeld 1976, 64) |
| Kuva 5. | Kirjasta Suuri pelikirja. (Botermans et al. 1990, 126) |
| Kuva 6. | Kirjan Schach fur Einsteiger etukannesta. (Krogius 1992) |
| Kuva 7. | Josef Hartwigin shakki vuodelta 1923. Kirjasta Modernism: Modern design 1880-1940. (Duncan 1998, 159) |
| Kuva 8. | Kuva kirjasta Games to play. (Bell 1988, 35) |
| Kuva 9. | Mainos Wallpaper -lehdestä. September 2000. |
Painetut lähteet
Bell, R.C. 1988. Games to play. Italy: Lito Roberto Terrazzi
Botermans, Burrett, van Delft, van Splunteren. 1990. Suuri pelikirja. Suomentaja Raija Viitanen. Karkkila: Kustannus-Mäkelä Oy.
Duncan, Alistair. 1998. Modernism: Modern design 1880-1940. Minneapolis: Norwest corporation.
Grundfeld, Frederic V (toim.). 1976. Pelien kirja. Keuruu: Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset.
Häti-Korkeila, Marjatta; Kähkönen, Hannu. 1985. Tuotesuunnittelun perusteita. Porvoo: WSOY:n graafiset laitokset.
Itten, Johannes. 1970. Värit taiteessa. Toimittaja Jyrki Lappi-Seppälä. Ravensburger Buchverlag Otto Maier GmbH.
Kainulainen, J. 1984. Shakkipelin historia. Hämeenlinna: Arvi A. Karisto Oy:n kirjapaino.
Krogius, Nikolai. 1992. Schach fur Einsteiger. Berlin: Sportverlag GmbH.
Wallpaper -lehti. September 2000. 2000:31. ISSN 1364-4475
Matthes, Wolf E. 1990. Keramische Glasuren. Ausburg: Werbild Verlag GmbH.
Julkaisemattomat lähteet
Oikkonen, Teija. 1980. Värjätyn posliinivalumassan käyttömahdollisuudet koristelussa. Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemia. Opinnäytetyö. OK 5 508:1
Puohiniemi, Martti. 1998. Arvot, asenteet ja asiakaskeskeinen suunnittelu, viikonloppukurssi kulutuskäyttäytymisen sosiaalipsykologiasta. Kuopion Käsi- ja taideteollisuusakatemia 16.-17.5. tai1ART:nro1.
Muuta aiheeseen liittyvää kirjallisuutta
Ståhlberg, Gideon. 1984. Shakki alusta pitäen. Suomentaja Vilho Palomaa. Helsinki: KK laakapaino.
Zoratov, Nikolai. 1991. Shakkikirja. Suomentaja Jukka Pessi. Jyväskylä: Gummerus kirjapaino Oy.
Internet - osoitteita
http://www.webpagecentral.com/cathysceramics/wizzd.html
http://www.lussierceramics.com/prodpades/c63.html
http://www.ceramicdepot.com/chess2.html
http://www.ahs.aps.edu/clubs/chess/history.html
http://www.wakkanet.fi/~christer/shakkia.html
http://www.uwasa.fi/yolehti/4-98/shakki.html
Oleellisimmat koepalat.
Shakkipelin säännöt
Kirjasta Shakki alusta pitäen. (Ståhlberg 1984, 10, 90-93)
1.§ Johdanto
Shakkia pelataan siirtämällä nappuloita neliömäisellä pelilaudalla ("shakkilaudalla") kahden vastapelaajan kesken.
2.§ Shakkilauta ja sen jako
3.§ Nappulat ja niiden jako
Pelin alussa toisella pelaajalla on käytettävänään 16 vaaleata nappulaa ("valkeat nappulat"), ja toisella 16 tummaa nappulaa ("mustat nappulat").
Nämä nappulat ovat seuraavat: yksi valkea kuningas, yksi valkea kuningatar, kaksi valkeata tornia, kaksi valkeata lähettiä, kaksi valkeata ratsua, kahdeksan valkeata sotilasta, yksi musta kuningas, yksi musta kuningatar, kaksi mustaa tornia, kaksi mustaa lähettiä, kaksi mustaa ratsua, kahdeksan mustaa sotilasta.
Nappuloiden alkuasetelma on tämä:
4.§ Pelin kulku
5.§ Siirto yleensä
Ohestalyönnin suhteen katso 6.
6.§ Nappuloiden liikkuminen
Kuningas
Linnoittumista lukuun ottamatta kuningas siirtyy ruudustaan johonkin sitä koskettavaan ruutuun, jota vastapelaajan nappula ei uhkaa.
Linnoittuminen on kuninkaan siirto, jota täydentää tornin siirto. Linnoittuminen lasketaan yhdeksi (kuninkaan) siirroksi ja on sovittava seuraavasti: kuningas jättää alkuperäisen ruutunsa ja siirtyy samaa riviä myöten jompaankumpaan lähimpään samanväriseen ruutuun ja sen jälkeen torni, jota kohti kuningas on siirtynyt, siirtyy kuninkaan yli ruutuun, jonka tämä on juuri ylittänyt.
Linnoittuminen on kerta kaikkiaan mahdoton kumpaankin suuntaan, jos kuningas on jo siirtynyt. Linnoittuminen on samoin lopullisesti mahdoton jo siirtyneen tornin kera.
Linnoittuminen on tilapäisesti estetty:
a) kun kuninkaan alkuperäinen ruutu tai ruutu, jonka yli kuninkaan on siirryttävä tai johon se siirtyy, on vastapelaajan nappulan uhkaama,
b) kun kuninkaan ja tornin välissä, jota kohti kuningas siirtyy, on nappuloita.
Kuningatar
Kuningatar liikkuu pitkin niitä linjoja, rivejä ja viistorivejä, joilla se on.
Torni
Torni liikkuu niitä linjoja ja rivejä, joilla se on.
Lähetti
Lähetti liikkuu pitkin niitä viistorivejä, joilla se on.
Ratsu
Ratsun siirron muodostavat kaksi erilaista askelta. Ensin se ottaa yhden askeleen riviä tai linjaa myöten ja sitten jatkuvasti lähtöruudusta poispäin yhden askeleen viistoriviä myöten.
Sotilas siirtyy ainoastaan eteenpäin.
a) Lyöntitapausta lukuun ottamatta se etenee alkuperäisestä ruudustaan yhden tai kaksi ruutua vapaata linjaa myöten ja sen jälkeen yhden ruudun, mikäli se on vapaa. Lyödessään se etenee yhden ruudun viistoriviä myöten.
b) Sotilas, joka uhkaa ruutua, jonka vastapelaajan alkuperäisestä ruudustaan yhdellä kertaa kaksi ruutua edennyt sotilas on sivuuttanut, voi lyödä, mutta välittömästi ainoastaan seuraavalla siirrolla, tämän vastapelaajan sotilaan, ikään kuin viimeksi mainittu olisi siirtynyt vain yhden ruudun. Tätä lyöntiä nimitetään ohestalyönniksi (en passant-lyönti).
c) Jokainen sotilas, joka saavuttaa viimeisen rivin, on saman siirron osana vaihdettava heti ja riippumatta shakkilaudalla jäljellä olevista muista nappuloista samanväriseksi kuningattareksi, torniksi, lähetiksi tai ratsuksi pelaajan valinnan mukaan. Tätä sotilaan vaihdosta nimitetään korotukseksi. Korotettu nappula vaikuttaa välittömästi.
7.§ Siirtojen suoritustapa
Siirto on suoritettu loppuun:
a) siirrettäessä nappula tyhjään ruutuun,
b) lyötäessä, kun lyöty nappula on poistettu shakkilaudalta ja pelaaja asetettuaan oman nappulansa sen paikalle on päästänyt siirtämänsä nappulan irti;
c) linnoittumisessa, kun pelaaja on päästänyt irti kuninkaan yli siirtämänsä tornin; kun pelaaja on päästänyt irti kuninkaan, siirto ei ole vielä suoritettu, mutta pelaajalla ei ole oikeutta tehdä muuta siirtoa kuin linnoittuminen;
d) korotuksessa, kun sotilas on poistettu shakkilaudalta ja pelaaja on päästänyt irti uuden, korottumisruutuun asetetun nappulan; kun pelaaja on päästänyt irtikorottumisruutuun saapuneen sotilaan, siirto ei vielä ole suoritettu, mutta pelaajalla ei ole oikeutta siirtää sotilasta muuhun ruutuun.
8.§ Kosketettu nappula
Ilmoittamalla etukäteen vastapelaajalle siirtovuorossa oleva pelaaja saa korjata yhden tai useamman nappulan sijaintia ruudussaan.
Mainittua tapausta lukuun ottamatta siirtovuorossa olevan, joka koskettaa yhtä tai useampaa nappulaa, on suoritettava siirtonsa siirtämällä tai lyömällä ensimmäinen kosketettu nappula, joka on siirrettävissä tai lyötävissä.
Ellei vastapelaaja ole huomannut koskettamista ennen kuin hän itse on koskettanut nappulaa tai ellei mikään edellisessä kohdassa mainituista siirroista ole sääntöjen mukaisesti suoritettavissa, koskettaminen jää seuraamuksitta.
9.§ Sääntöjen vastaiset siirrot
10.§ Shakki
11.§ Pelin voitto
12.§ Tasapeli
Peli on tasapeli:
a) jolla on mahdollisuus tehdä aseman uusiutumiseen johtava siirto, mikäli hän ilmoittaa, että hänen tarkoituksenaan on tehdä tämä siirto;
b) jonka on vastattava aseman uusiutumiseen johtaneeseen siirtoon. Jos pelaaja vaatimatta tasapeliä a)- ja b)-kohtien edellyttämällä tavalla on tehnyt siirtonsa, hän menettää oikeutensa vaatia tasapeliä; kuitenkin tämä oikeus tapahtuu hänelle, jos sama asema esiintyy uudestaan saman pelaaja ollessa siirtovuorossa;
c) kun siirtovuorossa oleva pelaaja osoittaa, että puolin ja toisin on tehty vähintään viisikymmentä siirtoa mitään nappulaa lyömättä tai sotilasta siirtämättä. Tätä viidenkymmenen siirron määrää voidaan lisätä määrättyjä asemia varten ehdolla, että siirtoluku ja asemat ovat selvästi määritellyt ennen pelin alkua.