Geokätköily
Satelliitteja voi käyttää moniin tarkoituksiin. Minä olen hyödyntänyt niitä perinteisesti TV:nkatseluharrastukseni tiimoilla, mutta voi niillä tehdä muutakin mukavaa. Laitetaan fyysisesti terve ihminen rakentelemaan jotain mielikuvituksellista ja piilottamaan se joko maastoon tai urbaaniin ympäristöön, määrittämään paikan GPS-koordinaatit, ja julkaisemaan ne alan harrastajille verkossa. Niin eikö lähde lauma muita yhtä terveitä kaiken muun kesken jättäen kilpajuoksua etsimään. Tätä riemua kutsutaan geokätköilyksi (geocaching).
Perinteisesti geokätköily on pyrkinyt palvelemaan ulkoilmaihmisiä, jotka löytävät annetuista kätköpaikoista jotain näkemisen arvoista. Luonnonkauniilla paikoilla ja erilaisten nähtävyyksien liepeillä onkin runsaasti geokätköjä. Itse liputan urbaanimman suuntauksen puolesta; rakennetussa ympäristössä asioiden piilottaminen vaatii mielikuvitusta ja oivallusta. Kätköily on oma maailmansa, joka on olemassa ns. normaalin todellisuuden rinnalla. Ympärillämme on paljon asioita, joihin emme tule kiinnittäneeksi lainkaan huomiota, ja tätä seikkaa on varsin kutkuttavaa hyödyntää harrastuksessaan.
Geokätkö on tavallisimmin rasia tai muu säilytin, joka pitää sisällään lokikirjan ja kynän sekä tiedotteen satunnaiselle löytäjälle. Kätkö voi myös sisältää vaihtotavaraa, joista osa on virallisia TravelBugeja ja kolikoita (GeoCoin), ja osa muuta pientä kivaa idealla ”ota jotain, jätä jotain”. Osalle kätköistä löytää suoraan koordinaateilla, ja osassa täytyy suorittaa jokin tehtävä tai ratkaista mysteeri ennen lopullisen sijainnin selviämistä. Kätköjä on niin helposti saavutettavissa kuin akrobatiaa vaativissakin paikoissa, ja myös niiden löytämisen vaikeus vaihtelee. Metsässä purkki löytyy helposti kiven alta, kun taas kaupungeissa naamioinnit lähentelevät välillä suorastaan taidetta.
En pyri kilpailemaan näissä ympyröissä muiden kuin itseni kanssa, joten minulta on turha odottaa tilastoja ja vertailuja siitä, kuinka paljon löytöjä tai muita meriittejä minulla on. Olen niistä itse varsin tietoinen, mutten tunne tarvetta jakaa näitä faktoja muiden kanssa. Sen sijaan alla on listattu tekeleitäni, eli parivaljakon windyg ja markku_penttila yhdessä tai erikseen kasaamia kätköjä. Tarjolla löytämisen ja ratkomisen iloa.
- Varsapuro
- Satupuu
- Savolaenen kätkö
- Sokeainkoulun arvoitus
- Kuopion kaupunginteatteri – Kuopio City Theatre
- Kuopion korttelimuseo - Old Kuopio Museum
- KYS - Kuopio University Hospital
- Kuopion uimahalli - Kuopio indoor swimming pool
- Paloasema
- Männistön tori
- Väinölänniemen stadion - Väinölänniemi stadium
- Kasvitieteellinen puutarha - Botanical Garden
- Keppi vai porkkana?
- Pohjalampi
- Kolun kanava
- Mikä-Mikä-Maat
- 0 km: Tervo
- A country without a cache?
- Vanha lääninsairaala - The old hospital
- Magnesia
- J. V. Snellman
- Vilimit
- BetoniStoa
- Zodiac killer
- Lataamo
- Piippu
Seuraaviin linkkeihin tutustukoon kukin omalla vastuullaan; Tämä on varsin koukuttavaa ja aikaavievää puuhaa.