Ilmiö: Minä

Kaksi kättä, kaksi jalkaa, tarpeellinen määrä muuta pientä kivaa... Tarina alkoi tammikuussa 1978, kun oli kova pakkanen. Tähän mennessä olenkin ehtinyt jo elää, tehdä, olla ja harrastaa. Aurinkoisen lapsuuden ja kahdentoista kouluvuoden jälkeen minusta tuli ylioppilas keväällä 1997. Ura jatkui Kuopion Muotoiluakatemiassa, jonka keramiikkaosastolta sain muotoilijan paperit neljä vuotta myöhemmin. Ja koska olen sitä mieltä, että maailma on täynnä asioita, jotka haluan vielä oppia, luin aikani myös soveltavaa biotekniikkaa Kuopion yliopistossa, josta valmistuin 2005 filosofian maisteriksi pääaineenani kasviagrobiotekniikka. Tieteilin ja tutkin aikani, kunnes pää sanoi ei, ja palasin siihen mikä on oleellista, eli kädet. Keramiikka, rakkaani. Nyt en ole ihan varma siitä, mitä tekisin kunhan kasvan isoksi.

Minulla on yksi isä, yksi äiti ja yksi veli. Asustan siellä sun täällä villiviikunani sekä kissani Maunon kanssa, ja muita rakkaita juttuja ovat matkustaminen, käsillä tekeminen, geokätköily, konsolipelit, levykokoelma, huonekasvit, Don Rosan sarjakuvat ja tietysti sitkeimmät ystäväni.

En syö eläimiä, en kuulu uskontokuntiin, ja olen sitä mieltä, että sotiminen on syvältä - ihmisen tulisi ennemmin käyttää aivojaan kuin asetta.